Niinpä niin. Sunnuntai-iltana ehdin jo kiitellä onneani ja teräskuntoani, kun en ollut oksupoksuun sairastunut. Ylpeys käy lankeemuksen edelle sanotaan, ja niin maanantai-aamu valkeni sitten kipristelevään tunteeseen mahassa. Illalla kuudelta jaksoin jopa pitää jo silmiä auki ja yhdeksältä join ensimmäisen mukillisen mustikkakeittoa. Horroksessa meni tiistai ja tänään on ollut jo parempi päivä. Toivottavasti pöpöt ovat kuolleet niin, että huomenna pääsisin jo töihin ilman suurempaa tartuttamisen pelkoa (työtovereilla on pieniä lapsia). Ihan kätevä laihdutuskuuri tämä kyllä oli: parisen kiloa lähti muutaman päivän aikana. Laihdutuskuurin pätevyys on sitten toinen asia.
Tämän päivän kattauksesta ajattelin blogata. En ruokakattauksesta, vaan mitä tuli katseltua päivän aikana:
Tämä leffa oli aivan mahtava! Kyllä se vain niin on, että taitavien näyttelijöiden saadessa tasokasta materiaalia niin eihän siitä synny kuin loistavaa! Colin Firthan oscaroitiin tästä leffasta. Hän oli jo kestosuosikkini, mutta Geoffrey Rush sai kyllä useammat naurut irtoamaan. Taitava näyttelijä hänkin, oscarinsa arvoinen! Suosittelen siis lämpimästi.
Olen myös chick-flick-friikki niin kirjoissa kuin leffoissakin. Romantiikkahömppää tule luettua paljon, kun siihen ei tarvitse hirmuisesti keskittyä. Sitä voi lukea sivun tälloin, toisen tuolloin. Dear John perustuu Nicholas Sparksin kirjaan. Tästä tykkäsin kovasti, ja olin kovin iloinen, että loppu oli parempi kuin kirjassa! ;-)
Kyllähän noita nuoria ja kauniita katselee mielellään! ;-)
Haamukirjoittaja...
...on Roman Polanskin leffa. En yleisesti ottaen tykkää Polanskin leffoista, en edes kovin kehutusta ja kiitetystä Pianistista. Mutta tämä piti kyllä koukussaan aivan loppuun asti ja vielä viimeiselläkin sekunnilla tapahtui juonenkäänne. En paljasta mikä, mutta hetken verran olin pettynyt - nyt jo ihan peukut pystyssä!
Nuori Victoria vielä kirsikkana muffinssin päällä. Victoriasta olen ollut kiinnostunut neljätoistavuotiaasta lähtien. Silloin olin kielikurssilla Isle of Wightin saarella, missä pääsin käymään Albertin rakentamassa linnassa. Victoria asusteli suurimman osan elämästään siellä. Muistan paikan kauniina ja minulla on vieläkin postikortteja kyseisen kuninkaanperheen muksuista olemassa. Olisi ihana päästä käymään vielä näin aikuisena samassa paikassa, miten paljon enemmän siitä saisikaan irti! Pitänee käydä jälleen hakemassa kirjastosta kirja Victoriasta! :-) Tämä tosin pitää lisätä vielä. Aikuisiällä minua on naurattanut tämä Victorian kommentti tyttärelleen (huom. yhdeksän lapsen äitinä): "Kuulostaa kauniilta, kun kerrot olevasi ylpeä siitä, että voit lahjoittaa elämän sielulle, mutta itse en voi siihen yhtyä. Minusta me muistutamme sellaisella hetkellä enemmän lehmää tai koiraa". Yhdeksän lapsen äiti ei pitänyt lapsista eikä niiden synnyttämisestä. Mutta näemmä niiden tekemisestä kuitenkin (eh-he-hee-he)!
Tällaistä tällä kertaa. Just what doctor ordered. Silmätkin ovat pysyneet auki!
** Muoksasen vielä tähän kauniin biisin, joka oli tuossa Young Victoria-leffassa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti